Eat My Helsinki
Syö, Helsinkini! Syö minun Helsinkini. Olen ollut aina kiinnostunut ruuasta, ainakin siinä määrin, että olen aina tykännyt syödä, ja olen aina pyrkinyt syömään omasta mielestäni hyvää ruokaa. Näin 2020-lukua ja 40 ikävuotta lähestyessä tunnustan toki sen tosiasian, että lapsena 1980- ja 1990-luvuilla herkkuina pitämäni asiat eivät ehkä nykymittapuussa olisi kovinkaan herkullisia (leffaherkkuni oli tölkkihedelmiä ja raejuustoa), mutta siltikin, olen aina etsinyt jonkinlaisia makuelämyksiä. Ruisleipä ja meetvursti, kyllähän sekin on makuelämys? 17-vuotiaana ryhdyin kasvissyöjäksi. Se oli ehkä jo silloin aika trendikästä, mutta mitään valmisruokia tai edes kovin kummoisia puolivalmisteita oli turha etsiä satakuntalaisen pikkukylän kummastakaan ruokakaupasta. Lähimmän kaupungin Heseltä sai kyllä jo silloin kasvishampurilaisia ja kebab-paikoista falafelejä, mutta vielä 10 vuotta tämän jälkeen kävin eräässä turkulaisessa lounaspaikassa erikoisen sananvaihdon kassan kanssa, k